Ajattelinpa minäkin luetteloida tähän tekeillä olevia töitäni. Niitä ei onneksi ole ihan yhtä paljon kuin esimerkiksi Tuulialla :)
- Palmikkoneule Timolle tummanharmaasta Isoveli-langasta. Valmiina etukappale ja puolet takakappaleesta.
- Sukat itselleni Seitsemän veljestä neliraita-langasta. Ensimmäinen sukka kohta kavennusvaiheessa.
- Mystery Shawl 2 tummanpunaisesta Mohair Lux -langasta. Toisen osan puoliväli on menossa.
- Loving kittens -ristipistotyö. Toinen kissa melkein valmis.
- Mirabilian Midsummer Night’s Fairy -ristipistotyö. Valmiina ehkä 3/4.
Siinä ne sitten taitavat olla. Mieleni tekisi aloittaa vaikka kuinka monta uutta työtä, mutta jospa noista edes jotakin saisi taas valmiiksi.
Neliraita-langassa oli muuten kesken kaiken kilometrin verran ruskeaa lankaa. No ei nyt ehkä ihan kilometriä, mutta ainakin kolmen raidan verran.
Tällä viikolla valmistui kämmekkäät ja pipo.
Tuo pipon kukka ei ole ihan noin alareunassa kuin kuva näyttää. Pipon alareuna on tuossa kuvassa käpertynyt vähän sisäänpäin. Ja pipon mallihan on Lauran blogista.
Kiva pipo! Mutta en tee enää yhtään pipoa, niitä on jo ihan liikaa. En tee, en tee, kirjoitan tämän ainakin sata kertaa. Ei enää yhtään pipoa meille, vaikka löytäisin kuinka ihania malleja…
http://mehilainen.vuodatus.net/
Lovely work!